Kurkistus lasten ruokapäiväkirjoihin

Moni vanhempi kokee lapsen ruokailutilanteet toisinaan haastavina ja jopa turhauttavina. Lapsi ei jostain syystä ymmärrä herkullisen, kotimaisen parsakaalin päälle, mutta himoitsee isän kuivia proteiinipatukoita. Onhan se vähän turhauttavaa, kun kotitekoisesta makaronilaatikosta kelpaa vain maistiainen, mutta ällömakeita tuplasokeroituja muroja lapsi voisi syödä loputtomia määriä päivästä toiseen.

Jos vanhempia ymmärrettävästi joskus turhauttaa ja kyllästyttää lapsen ruokailutilanteet, niin ravintotutkija taas ei voisi keksiä kiinnostavampaa aihetta!

DAGIS-tutkimuksessa saimme yhteensä 850 päiväkoti-ikäiseltä lapselta ruokapäiväkirjan. Eri-ikäisten ihmisten ruokapäiväkirjoihin tutustuneena ja niitä tallentaneena voin sanoa, että itseäni kiehtoo kaikista eniten juuri lasten ruokapäiväkirjat, jotka ovat aivan erityinen oma maailmansa. Oman kokemukseni mukaan ne ovat kaikista tarkimpia (pikkuväki ja pienet annoskoot!), rehellisimpiä (äidiltä ei jää huomaamatta edes salaa kähvelletyt herkut) ja sympaattisimpia (aikuisten ruokapäiväkirjoista harvoin löytää ilman reunoja syötyjä paahtoleipiä, koska eihän sellaista nyt kehtaa kirjata!).

Tarkat ruokapäiväkirjat vaativat tarkat tallentajat. Kurkistetaanpa millaisia haasteita ruokapäiväkirjat aiheuttivat meille tallentajille.

Ruoat

On tyypillistä, että osa ruoista (tai tietty osa ruoasta!) maistuu paremmin kuin toiset. Tallentaessa olen törmännyt kalakeittoon, josta kalapalat jäi syömättä. Ja siihen paahtoleipään, joka maistui muuten, mutta reunat jäivät isälle. Vanhemmat täyttävät ruokapäiväkirjaan ihailtavan tarkasti ja rehellisesti sen mitä syötiin ja mikä taas jäi syömättä. Se on hyvä, mutta samalla haastavaa tallentajalle: Miten tallennetaan kalakeitto, josta juuri kalapalat jäivät syömättä? Voiko sen edes luokitella silloin kalakeitoksi? Entä kuinka paljon painaa paahtoleipä ilman reunoja? Tähän ei löydy täydellistä vastausta lasten annoskuvakirjastakaan. Välillä ei siis ollut muuta vaihtoehtoa, kuin kaivaa talousvaaka esille ja ruveta itse punnitushommiin.

IMG_1643

Miksi kutsutaan kalakeittoa, jossa ei ole kalapaloja?

Annoskoot

Lapsi ei aina jaksa syödä kaikkea mitä aikuinen aterialle annostelee. Silloin annoskokona voi olla kulaus, maistiainen, haukku tai puraisu. Siinä riittääkin tutkijalle pähkäiltävää, että mikä päätetään maitokulauksen tilavuudeksi ja kuinka paljon haukku leivästä painaa. Ei voi kuin ihmetellä ja ihailla, millä tarkkuudella päiväkirjoja täytetään! Vaivautuisitko itse kirjaamaan ruokapäiväkirjaasi kotitekoisen lasagnen kaikkine tekovaiheineen ja ainesosineen, jos söisit sitä vain haarukallisen? Niinpä, mutta pikkuväellä annoskoot ovat pieniä ja kaikki todellakin kirjataan.

Ruokamittoja –julkaisu on kätevä tallennuksen tukena, sillä sieltä löytyy apua kun pitää esimerkiksi tietää, paljonko painaa desilitra tai ruokalusikallinen raejuustoa. Mutta pieni pyyntö julkaisun tekijöille – tarvitsisimme myös kappalepainon yhdestä raejuuston rakeesta, sillä se on myös oikea ruokapäiväkirjoissa vastaan tullut annoskoko. Ja vieläkö joku kehtaa väittää, etteivät ravitsemustutkimuksen menetelmät ole tarpeeksi tarkkoja?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruokapäiväkirjan pitäminen on tarkkaa hommaa.

Yllättävät haasteet siis pitivät tallentajien mielet virkeänä. Isossa urakassa mieleen jäivät myös ruokapäiväkirjat, joista löytyi persoonallisuutta. Asiat oli ehkä kerrottu tavallista tarkemmin, ja pelkkien syötyjen ruokien lisäksi oli avattu enemmän ruokailuun liittyvää tilannetta.

Ruokailupaikat

Ruokapäiväkirjassa kysyimme myös missä ateria oli syöty. Tyypillisiä ruokailupaikkoja lapsille olivat tietysti koti, päiväkoti ja mummola. Mukaan mahtui myös kaverin synttärijuhlia, ravintoloita ja kahviloita. Toisinaan syötiin autossa, futiskentän laidalla tai metsässä. Osa kertoi ruokapaikat tavallista tarkemmin: oli hauska lukea mitä aterioita kotona syötiin ruokapöydän ääressä ja mitä taas sohvalla tai vessassa. Turha kauhistua, vessassa otettiin vain päivän D-vitamiinilisä!

Tarinat ruokapäiväkirjojen takaa

Yleisesti ruokapäiväkirjojen yksi ongelma on se, että niissä tekee mieli kaunistella omia syömisiään. ”Unohdetaan” merkitä epäterveelliset napostelut tai tsempataan kirjanpitopäivät ja syödään tavallista terveellisemmin. Tästä etenkin aikuisille tyypillisestä kaunistelusta ei kuitenkaan ollut tietoakaan ainakaan näissä ruokapäiväkirjoissa. Ei voinut kuin hymyillä, kun ruokapäiväkirjasta kävi ilmi, että lapsi oli syönyt salaa kaapista kähveltämänsä karkit, mutta jäänyt tästä myöhemmin kiinni. Ja mitä vanhempi tässä tilanteessa tekee? Yrittää tietysti tunnollisesti arvioida syötyjen karkkien määrän ja jopa kähveltämisen kellonajan. Arvostan! Ja parhaiten kaikista vanukkaista jäi kyllä mieleeni se, jonka perään oli tarkennettu, että vanukas oli syöty ilman lupaa.

Tarina ei kerro, toruivatko vanhemmat lapsiaan näistä kähvelletyistä ja ilman lupaa syödyistä herkuista, vai hymyilyttivätkö tilanteet myös vanhempia. Minua ainakin hymyilytti, ja voin vain kiittää näistä ja monista muista aidoista tarinoista, jotka piristivät tallennusurakkaa.

Suurkiitokset tutkimukseen osallistuneille perheille ja päiväkotien henkilökunnalle ruokapäiväkirjojen tarkasta ja tunnollisesta täyttämisestä! Iso kiitos myös kanssatallentajat Annette, Hannele, Laura, Pia ja Sohvi sekä erityiskiitos Liisalle kaikesta avusta!

Essi Skaffari

DAGIS-ruokapäiväkirjojen asiantuntija

Elintarviketieteiden maisteri, Helsingin yliopisto