Mielen maltti, käyttäytymisen säätely ja terveelliset elintavat – miten ne liittyvät toisiinsa?

DAGIS-projektin tavoitteena on vahvistaa lasten itsesäätelytaitoja, kannustaa perheitä terveellisiin ruokailutottumuksiin ja innostaa heitä liikkumaan aiempaa enemmän. Mutta mitä itsesäätelytaidoilla tarkoitetaan ja miten ne liittyvät elintapoihin?

Itsesäätelytaidot tarkoittavat kykyä käsitellä erilaisia tunteita ja stressaavia tilanteita niin, että niistä huolimatta pystymme hallitsemaan käyttäytymistämme ja toimimaan mielekkäällä ja tilanteeseen sopivalla tavalla. Ne tarkoittavat taitoa vastustaa hetkellistä houkutusta, kutkuttavaa kiusausta ja nopeaa palkkiota, jos mielen malttaminen on kauempana siintävän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeellista. Ne tarkoittavat kykyä suunnitella ja ohjata omaa toimintaa, keskittyä tekemiseen hälinästä huolimatta ja keksiä ratkaisuja tilanteissa, joissa kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Yleisesti itsesäätelytaidoilla tarkoitetaan siis taitoja hallita mieltä ja tunteita sekä ohjata käyttäytymistä ja toimintaa omien tavoitteiden mukaisesti. Miten vahvat itsesäätelytaidot sitten auttavat meitä vetämään lenkkarit jalkaan ja täyttämään lautasemme kasviksilla?

Arki haastaa meidät kiireellä, vaatimuksilla ja velvollisuuksilla. Samalla ympäristö pursuaa houkutuksia, jotka eivät yleensä kannusta liikkumaan tai syömään terveellisesti. Päinvastoin, ympäristö viekoittelee, joskus jopa painostaa, meidät ruutujen ääreen, auton rattiin tai makean, suolaisen ja rasvaisen ruoan äärelle. Lisäksi stressi ja kielteiset tunteet voivat saada meidät arjen pyörteissä turvautumaan helposti ja nopeasti saatavilla olevaan helpotukseen, esimerkiksi epäterveelliseen ruokaan ja ruutuihin liikkumiseen sijaan. Tällaisessa ympäristössä vahvat oman käyttäytymisen, toiminnan ohjaamisen ja mielen malttamisen taidot, kuten suunnitelmallisuus, kyky vastustaa kiusausta ja odottaa kauempana häämöttävää palkkiota, ovat hyödyksi. Ne auttavat sovittamaan terveelliset valinnat osaksi välillä haastavaakin arkea ja korjaamaan kurssia silloin, kun siltä aika ajoin poiketaan. Lisäksi kun arjen työkalupakissamme on keinoja käsitellä stressiä ja kielteisiä tunteita tehokkaasti muilla tavoin, emme tarvitse ruokaa tai ruutuja lääkkeeksi.

Kuten monista muistakin aiheista, myös itsesäätelytaitojen ja elintapojen välisestä yhteydestä tarvitaan lisää tutkittua tietoa. Valmistuttuaan DAGIS-tutkimuksen tulokset valottavat omalta osaltaan sitä, miten itsesäätelytaidot ja elintavat linkittyvät toisiinsa päiväkoti-ikäisillä lapsilla ja miten tällaisia hyvinvointitaitoja voidaan päiväkodissa ja kotona parhaiten tukea.

Riikka Kaukonen

Itsesäätelyaiheesta viehättynyt ravitsemustieteilijä ja ainainen säätäjä
DAGIS-projektin koordinaattori, Folkhälsan