Mitattua ja koettua – liikkumisen mittaamisen monet valinnat

Saamme aika ajoin kysymyksiä, että mihin meidän DAGIS-tutkimuksen liikkumistulokset pohjautuvat. Kysyjät saattavat ihmetellä, miksi minuutit tuntuvat niin vähäisiltä tai mitä mittarin tulokset oikeasti kertovat. Näinpä ajattelin avata tässä kirjoituksessa hieman taustoja tekemillemme valinnoille.

Liikkumisen mittaaminen ei ole yksinkertaista (kuten ei muunkaan käyttäytymisen). Tutkijoina haluamme mahdollisimman luotettavaa ja ajantasaista tietoa liikkumisesta, mutta sen saamisessa on oma haasteensa. Kun aloitimme tutkimushankettamme, tutustuimme eri mahdollisuuksiin mitata lasten liikkumista ja paikallaanoloa. Vaihtoehtoina olivat esimerkiksi havainnoinnit, kyselylomakkeet ja erilaiset objektiiviset mittarit. Koska tutkimukseen osallistuneet lapset ovat niin pieniä, emme voineet kysyä lapsilta suoraan kuinka paljon olet liikkunut tänä päivänä tai edeltävällä viikolla. Koska halusimme tietää varsinkin lasten liikkumisen määrää kotona ja päiväkodissa, ei havainnointi tutkimusmenetelmänä ollut sopiva. Olisimme ehkä pystyneet tutkijoina tekemään havainnoinnit päiväkotiajan lasten liikkumisesta, mutta miten olisimme havainnoineet kotia. Olisivatko vanhemmat antaneet luvan, että yksi ulkopuolinen seuraisi kodin arkea ja laskisi lapsen liikkumisen määrää?

Jäljellä oli kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa: kysyä lapsen liikkumisesta ja paikallaanolosta vanhemmilta ja varhaiskasvattajilta tai käyttää liikemittaria. DAGIS-tutkimushankkeen eri vaiheissa vanhemmilla ja varhaiskasvattajilla on ollut useampikin lomake vastattavana, joten koimme yhden lisälomakkeen täyttämisen voivan aiheuttaa turhautumista. Kun saimme lasten innostuneen vastaanoton ”supermiesvöiden” testauksesta, ei jäljellä ollutkaan muita varteenotettavia mittausvaihtoehtoja. Päädyimme mittaamaan lasten liikkumista ja paikallaanoloa liikemittareilla.

Onkin tärkeää tunnistaa ero koetun ja mitatun liikkumisen välillä. Olen käyttänyt tästä hyvänä esimerkkinä usein laskettelua. Minun kokemukseni ja vastaukseni olisi varmasti kolme tuntia liikkumista, jos olisin ostanut kolmen tunnin laskettelulipun. Jos olisin pitänyt liikemittaria koko kolmen tunnin laskettelun ajan, olisi mitattua liikettä kertynyt esimerkiksi mentäessä rinnettä alas tai hiihdettäessä hissille. Hississä istuminenhan on puolestaan paikallaanoloa ja sitä mahtuu kolmeen tuntiin yllättävänkin paljon. Voi siis olla, että tästä kolmesta tunnista mitattua liikkumista olisikin vain puolisen tuntia. Tiivistettynä voikin sanoa, että mittari mittaa siis armottomasti ja täsmällisesti liikunnan määrää, kun taas kyselylomakkeet tai muut yksilön raportointiin perustuvat menetelmät mittaavat käyttäytymistä ja yksilön käsitystä liikkumisesta. Tämä ero mittaustavoissa myös aiheuttaa eroja tulosten välillä.

Haluan kuitenkin todeta, että kumpikaan näistä menetelmistä ei ole täydellinen tai täydellisempi kuin toinen. Tarvitsemme molempia mittaustapoja, jotta saamme varmasti monipuolisen ja kattavan kuvan liikkumisesta. Olennaisempaa onkin ymmärtää mikä ero koetulla ja mitatulla liikkumisella on. Kun seuraavan kerran luet liikkumiseen liittyvän tutkimusuutisen, kannustankin tutustumaan millä menetelmällä/ menetelmillä tulos on kerätty.

 

Suvi Määttä

Liikkumisen mittaamisen ihmettelijä