Nykypäivänä puhutaan paljon siitä, millaisia roolimalleja vanhemmat ovat lapsilleen elintapojen suhteen ja, miten tämä vaikuttaa lapseen. Esimerkiksi vanhempien mallin ruutujen käyttämisestä sanotaan vaikuttavan lapsen ruutujen käyttöön esimerkin kautta. Jos vanhemmat koettavat rajoittaa lapsen ruutujen käyttöä, mutta selaavat itse jatkuvasti älypuhelintaan, voi hyvä ajatus jäädä yritykseksi. Vanha sanonta kuuluu: ”älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon.” Lienee kuitenkin selvää, ettei kyseessä ole erityisen tehokas toimintamalli. Erityisesti lapset, kun eivät välttämättä ymmärrä sanonnan kehotusta, vaan seuraavat mieluummin roolimallinsa esimerkkiä.

Roolimallius toimii kuitenkin myös hyvässä. Tieteellinen tutkimus on muun muassa osoittanut, että lapset, jotka liikkuvat yhdessä vanhempiensa kanssa, liikkuvat kokonaisuudessaan enemmän kuin ne, jotka eivät liiku vanhempiensa kanssa. Tämä koskee erityisesti päiväkoti-ikäisiä lapsia, joille vanhempien esimerkki on vielä erityisen tärkeä.  Mielestäni kaikkien aikuisten kannattaisi pohtia omaa roolimalliuttaan, niin hyvässä kuin pahassa. Miten voisi omaa esimerkkiä näyttämällä vahvistaa lapsen hyviä elintapoja sekä ehkäistä terveyden kannalta huonompien elintapojen kehittymistä?

Mallioppiminen perustuu Albert Banduran sosiaalisen oppimisen teoriaan. Teorian mukaan erityisesti lapset oppivat paljon tarkkailemalla itselleen merkityksellisiä roolimalleja ja matkimalla näiden käyttäytymistä. Pienille lapsille tärkeitä roolimalleja ovat omien vanhempien lisäksi myös päiväkodin aikuiset. Suuri osa suomalaisista lapsista viettää ison osan arkipäivistään päiväkodissa ja siten päiväkotien varhaiskasvattajat voivat olla merkittävässä roolissa pienten lasten elämässä. Tutkimusta ja puhetta on paljon vanhempien merkityksestä roolimallina, mutta miten on varhaiskasvattajien laita?

Tarkastelin omassa gradussani varhaiskasvattajien lasten aktivoimiseen sekä paikallaanolon rajoittamiseen liittyvien asenteiden, käytäntöjen ja tietämyksen yhteyksiä lasten päiväkotiaikaiseen fyysiseen aktiivisuuteen DAGIS-tutkimuksen kartoitusaineistossa. Monimutkaiselta kuulostava aihe, mutta pointit tähän liittyen ovat mielestäni varsin selkeitä. Tutkimustulosten mukaan varhaiskasvattajien asenteet olivat pääosin erittäin myönteisiä ja he kertoivat toimivansa lasten liikkumista edistävästi. Nämä tekijät eivät kuitenkaan olleet johdonmukaisesti yhteydessä lasten objektiivisesti mitattuun liikkumiseen. Tämä saattaa johtua monesta syystä, mutta pohdin eniten yhtä: Näkyvätkö varhaiskasvattajien myönteinen suhtautumien ja ilmoitetut käytännöt todella heidän toiminnassaan? Toisin sanoen, ovatko varhaiskasvattajat sortuneet sanonnan mukaiseen virheeseen – vain kertomaan miten lasten tulisi käyttäytyä, näyttämättä itse esimerkkiä omalla toiminnallaan.

Kannustaisinkin vanhempien lisäksi kaikkia varhaiskasvattajia miettimään omaa roolimalliaan päiväkodissa. Käyttäydynkö tosiaan sen mukaan, minkä ajattelen olevan hyväksi lapsille? Kannustanko heitä liikkumaan ja syömään terveellisesti sekä ennen kaikkea, näytänkö heille hyvää esimerkkiä toimimalla näin myös itse? Toivon, että nämä kysymykset auttavat sekä pohtimaan että tiedostamaan omaa roolia esimerkkinä ja sen vaikutuksia lapseen.

Minna Tiainen                                                                                                                                                Esimerkin voimaa pohtiva, pian valmistuva sosiaalipsykologi

Lähteet:

Bingham, D. D., Costa, S., Hinkley, T., Shire, K. A., Clemes, S. A., & Barber, S. E. (2016). Physical activity during the early years: A systematic review of correlates and determinants. American Journal of Preventive Medicine, 51(3), 384-402.

Bandura, A. (1977). Social learning theory. Englewood Cliffs, N.J.: Prentice-Hall.

Tonge, K. L., Jones, R. A., & Okely, A. D. (2016). Correlates of children’s objectively measured physical activity and sedentary behavior in early childhood education and care services: a systematic review. Preventive medicine, 89, 129-139.