Pienten lasten itsesäätelytaitojen ajankohtaisuutta ovat siivittäneet viime vuosien räjähdysmäisesti lisääntynyt tutkimus, sekä mediassa välittynyt varhaiskasvatuksen ja koulujen henkilöstön huoli lasten ja nuorten lisääntyneestä levottomuudesta, sekä itsekontrollin ja tunteiden säätelyn heikentymisestä. Mitä on itsesäätely, miten se kehittyy ja minkälaisista osa-alueista se koostuu? Itsesäätely on rakenteeltaan kompleksi ja monitahoinen. Esimerkiksi emotionaalinen itsesäätely voidaan määritellä ihmisen tietoiseksi tai tiedostamattomaksi kyvyksi, taidoksi tai strategiaksi muokata, estää tai kasvattaa emotionaalisia kokemuksia tai ilmaisuja. Kognitiivinen itsesäätely on ihmisen tietoista kykyä suunnitella, valvoa ja säädellä esimerkiksi ajattelua ja toiminnanohjausta, niin että se mahdollistaa joustavan tarkkaavaisuuden, työmuistin ja toiminnan ehkäisyn. Itsesäätely ei ole vain hillitsevä järjestelmä, sillä se auttaa myös kohottamaan emotionaalisia ja kognitiivisia toimintoja ympäristön tai yksilön asettamalle tasolle.

Itsesäätelyn perustavanlaatuisen pohjan luo aivojen kypsymisprosessi, jonka vuoksi itsesäätelyn intensiivisin kehityskausi sijoittuu varhaislapsuuteen. Aivot ja niissä piilevä itsesäätely ei kypsy kuitenkaan tyhjiössä, vaan tarvitsee kehittyäkseen suotuisat kasvuolosuhteet, etenkin vuorovaikutuksen muihin. Vaikka itsesäätelyn kehityksen katalyyttina toimii aina suhde ympäristöön, emme voi kuitenkaan nopeuttaa sen kehityskausia. Emme voi olettaa tai vaatia lapsilta sellaisia taitoja ja valmiuksia, joihin heillä ei ole kypsymisen näkökulmasta edellytyksiä. Prosessia voi tukea, mutta ei nopeuttaa. Itsesäätelyn eri osa-alueet tukevat toisiaan. Vahvistamalla lapsen kognitiivista säätelyä, esimerkiksi tukemalla lapsen tarkkaavaisuutta, toiminnanohjausta ja ongelmanratkaisukykyä, edesautetaan sillä myös lapsen emotionaalisen säätelyn kehitystä. Vastaavasti lapsen oppiessa tunnistamaan ja säätelemään tunteitaan, pystyy hän paremmin sitoutumaan tarkkaavaisuutta ja keskittymistä vaativiin toimintoihin. Lasten itsesäätelytaitojen vuorovaikutukseen pohjautuva tuki, eli kanssasäätely, pohjautuu ajatukseen aikuisen tarjoamasta sensitiivisestä tuesta. Sen juuret nojautuvat lähikehityksen vyöhykkeeseen, jossa lapsen itsesäätelyä kannatellaan aikuisen toimesta korkeammalla tasolla. Kun lapsi kykenee säätelemään itseään, hän tiedostamattaan kannattelee myös muiden päiväkotiryhmässä toimivien lasten itsesäätelyä, vuorovaikutustilanteiden rakenteita, sitoutumista toimintaan, sääntöjen noudattamista, vuoron odottamista, sekä oppimista ylipäätään.

Itsesäätelyn kehityksen osalta tämän päivän haasteena on liiallinen lapsijohtoisuus, jossa korostuu sumentunut käsitys lapsen varhaisesta itsenäistymisestä ja kyvystä ymmärtää mikä hänelle tai muille on lopulta eduksi. Lapsen itsesäätelyn kehitystä edesauttaa kasvattajien asettamat yhteiset rajat, säännöt ja velvollisuudet. Kaikki lapsen toiminta ei voi – eikä tule – olla kivaa. Tietyt asiat vaativat välillä ponnistelua ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä. Kun lapselle ei synny riittävästi kokemuksia itsesäätelyn käytöstä, niin vääjäämättä kohdatut velvoitteet turhauttavat lasta liikaa. Lapsen itsenäistymistä ei voi nopeuttaa antamalla lapsen päättää asioista, joiden vastuu kuuluisi aikuiselle. Lapsen liiallinen päätösvalta ja varhainen itsenäistyminen altistavat lapsen toimimaan välittömän mielihyvän ja tunneperäisten valintojen suossa, jolloin ponnistelut pitkäaikaisille ja usein merkityksellisimmille seikoille jäävät vähemmälle. Muistetaan siis, että itsesäätely on taito, joka kehittyy vain, kun sitä joutuu käyttämään. Ei silotella lasten tietä esteettömäksi, mutta muistetaan ohjata lasta esteiden yli.

 

Jouni Veijalainen (KM) työskentelee Helsingin yliopistolla tohtorikoulutettavana kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Keväällä 2020 valmistuvassa väitöskirjassaan hän on tutkinut, miten lasten itsesäätelytaidot heijastuvat lasten arkeen suomalaisessa varhaiskasvatusympäristössä.

Kirjoittaja on kirjoittanut aiheesta laajemmin myös Tutkittua varhaiskasvatuksesta -blogiin. Käy tutustumassa tekstiin täällä.

(kuva: Pixabay)

Lähteet:

Blair, C., & Raver, C. C. (2012). Child development in the context of adversity: experiential canalization of brain and behavior. American Psychologist, 67(4), 309.

Bodrova, E., & Leong, D. (2007). Tools of the Mind: The Vygotskian Approach to Early Childhood Education. Columbus, OH, Pearson.

Calkins, S.D., & Leerkes E.M. (2011). Early Attachment Processes and the Development of Emotional Self-Regulation. Teoksessa Vohs, K.D. & Baumeister R.F. (toim.), Handbook of Self-regulation: Research, Theory, and Applications (s. 355-373). New York, NY: Guilford Press.

Fuhs, M. W., Farran, D. C., & Nesbitt, K. T. (2013). Preschool classroom processes as predictors of  children’s cognitive self-regulation skills development. School Psychology Quarterly,28(4), 347.

Montroy, J. J., Bowles, R. P., Skibbe, L. E., McClelland, M. M., & Morrison, F. J. (2016). The development of self-regulation across early childhood. Developmental Psychology, 52(11), 1744–1762.

Pintrich, P.R (2000). The role of goal orientation in self-regulated learning. Teoksessa Boekaerts M, Pintrich, P.R & Zeider, M. (toim.), Handbook of self-regulation, (s. 451-502) New York, Academic Press.

Raffaelli, M., Crockett, L. J., & Shen, Y. L. (2005). Developmental stability and change in self-   regulation from childhood to adolescence. The Journal of Genetic Psychology, 166(1), 54-76.

Suhonen, E., Sajaniemi, N. K., Alijoki, A., & Nislin, M. A. (2018). Children’s biological givens, stress responses, language and cognitive abilities and family background after entering   kindergarten in toddlerhood. Early Child Development and Care, 188(3), 345-358.

Whitebread, D. (2015). Self-regulation in young children: Its characteristics and the role of communication and language in its early development. Teoksessa Whitebread, D.,  Mercer, N., Howe, C., & Tolmie, A. (toim.), Self-regulation and dialogue in     primary classrooms. British journal of educational psychology monograph series    II:Psychological aspects of education – current trends, Nro. 10 (s. 25–44). Leicester: BPS. https://doi.org/10.1348/000000015815745239.

Yle-uutiset (8.2.2017): Lasten levoton käytös herättää huolta päiväkodeissa – ”Koulutuksen kautta saadut keinot eivät pian enää riitä”. Haettu osoitteesta https://yle.fi/uutiset/3-9446817.

Yle-uutiset (7.1.2019): Opettajat Ylen kyselyssä: lasten keskittymiskyky on huonontunut selvästi   – Keskittymistä pitää harjoitella, asiantuntija neuvoo miten. Haettu osoitteesta https://yle.fi/uutiset/3-10569143.

Yle-uutiset (8.7.2019): Tuhoaako älypuhelin keskittymiskyvyn, mielenrauhan ja lapsen aivot? “On  meneillään ihmiskoe”. Haettu osoitteesta https://yle.fi/uutiset/3-10862591.

Ylvisaker, M., & Feeney, T. (2008). Helping children without making them helpless: Facilitating development of executive self-regulation in children and adolescents. Teoksessa   Anderson, V. & Jacobs, R. & Anderson, P.J. (toim.) Executive Functions and the Frontal Lobes: A lifespan Perspective (s. 410-433). Psychology Press.