DAGIS Salo -osatutkimuksessa selvitetään, miten digitaalisessa ympäristössä vietetty aika vaikuttaa lasten oppimiseen ja stressistä palautumiseen

Monivuotisessa DAGIS- hankkeessa on tutkittu varhaiskasvatusikäisten lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia (elintapoja, stressiä ja oppimista). Keskeisenä tavoitteena on ollut päiväkoti-ikäisten lasten liikkumiseen, digitaalisessa ympäristössä vietettyyn aikaan, ravitsemukseen ja stressinsäätelyyn liittyvän ymmärryksen lisääminen. Tutkimus on jatkunut seurannalla lasten ollessa alakoulun kolmannella, neljännellä, viidennellä ja kuudennella luokalla.  Seurannan tarkoituksena on selvittää, millä tavalla lapseen ja ympäristöön kytkeytyvät tekijät ovat … Jatka artikkeliin DAGIS Salo -osatutkimuksessa selvitetään, miten digitaalisessa ympäristössä vietetty aika vaikuttaa lasten oppimiseen ja stressistä palautumiseen

DAGIS 10-vuotisjuhlaseminaari

DAGIS-hankkeen 10-vuotispäivää juhlistettiin 26.1.2024 pidetyllä seminaarilla. Folkhälsanin tutkimuskeskuksen Anna-Elina Lehesjoki ylpeänä onnitteli esiteini-ikäiseksi kasvanutta DAGIS-tutkimusta. DAGIS-hanke alkoi ajatuksesta, että jos todella halutaan vaikuttaa ihmisten elintapoihin, on vaikuttaminen tärkeää aloittaa jo ennen kouluikää. Tavoitteeksi tulikin kehittää laajempi ja kestävämpi projekti, ja siihen tarvittiin tieteidenvälisyyttä. Tavoitteen saavuttamiseksi Eva Roos (Folkhälsan) ryhtyi yhteistyöhön Maijaliisa Erkkolan (Helsingin yliopisto) ja … Jatka artikkeliin DAGIS 10-vuotisjuhlaseminaari

DAGIS-tutkimus täyttää 10 vuotta!

Tänä vuonna vietetään pyöreitä! DAGIS-tutkimus täyttää 10 vuotta, ja sen kunniaksi tutkimuksessa siirrytään seuraavaan vaiheeseen! Tässä blogitekstissä kerromme, mitä kaikkea jännittävää DAGIS-hankkeessa tapahtuu lähiaikoina. DAGIS Next tutkii astmaa, allergioita ja ruoankäytön vuorokausirytmiä DAGIS Next pyörähtää käyntiin keväällä 2023. Tutkimuksessa pyritään tavoittamaan mahdollisimman suuri osa niistä 864 tutkittavasta, jotka osallistuivat vuosina 2015–2016 DAGIS-kartoitukseen ja antoivat luvan … Jatka artikkeliin DAGIS-tutkimus täyttää 10 vuotta!

Koko perheen hyvinvointia edistävä ympäristö lähes kivenheiton päässä      

Ympäristö, joka voi madaltaa verenpainettasi ja sykettäsi sekä lievittää stressiäsi. Ympäristö, joka voi tukea myös lapsesi hyvinvointia ja kehitystä. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Tai ainakin vaikeasti saavutettavalta? Ei suinkaan, sillä kyseessä on luonto. Luonto on Suomessa meitä lähellä. Muun muassa metsä on saavutettavissa keskimäärin 700 metrin päässä kotiovelta. Puolella suomalaisista vain 200 metrin päässä. … Jatka artikkeliin Koko perheen hyvinvointia edistävä ympäristö lähes kivenheiton päässä      

Dagis-aiheinen kirja varhaiskasvattajille: Näin tuet lapsen itsesäätelyä – hyvinvoinnin pedagogiikka varhaiskasvatuksessa

Syksyllä 2017 Dagis-tutkimuksen interventiovaiheessa kahden tutkimuskunnan varhaiskasvattajia koulutettiin Dagis-ohjelman toteuttamiseen päiväkodeissa. Ohjelmalla tavoiteltiin lasten itsesäätelytaitojen vahvistamista sekä terveellisten elintapojen edistämistä päiväkodeissa ja kotona, ja se perustuu osittain kansainväliseen MindUp-opetusohjelmaan. Koulutusten aiheena olivat lasten itsesäätelytaidot, ruoka, liikkuminen ja median käyttö sekä näiden kytkeytyminen toisiinsa. Koulutusten palautteena saimme osallistujilta kehotuksen koota aiheet kirjaksi – kokonaisuus puhutteli ja … Jatka artikkeliin Dagis-aiheinen kirja varhaiskasvattajille: Näin tuet lapsen itsesäätelyä – hyvinvoinnin pedagogiikka varhaiskasvatuksessa

Mitä on lapsen itsesäätely ja mitä sen kehittyminen edellyttää?

Pienten lasten itsesäätelytaitojen ajankohtaisuutta ovat siivittäneet viime vuosien räjähdysmäisesti lisääntynyt tutkimus, sekä mediassa välittynyt varhaiskasvatuksen ja koulujen henkilöstön huoli lasten ja nuorten lisääntyneestä levottomuudesta, sekä itsekontrollin ja tunteiden säätelyn heikentymisestä. Mitä on itsesäätely, miten se kehittyy ja minkälaisista osa-alueista se koostuu? Itsesäätely on rakenteeltaan kompleksi ja monitahoinen. Esimerkiksi emotionaalinen itsesäätely voidaan määritellä ihmisen tietoiseksi tai … Jatka artikkeliin Mitä on lapsen itsesäätely ja mitä sen kehittyminen edellyttää?

Stressitarinoita vanukashyllyltä

”Mä haluun! Äiti, mä haluun!”, kuului pienen tytön tahto kaupan kolmoskäytävällä. ”Ei oteta sitä tänään, otetaan muuta hyvää”, sanoi äiti tytölleen eteenpäin viittoen – kaikella sillä lempeydellä, jota viikon väsyttämässä äänessä oli vielä jäljellä. Katselin etäältä, kuinka äiti lohdutti tyttöä. Hän lupasi, että tämä saisi valita, mitä marjoja pakasteesta otettaisiin ja että kassalta voitaisiin ottaa … Jatka artikkeliin Stressitarinoita vanukashyllyltä

Koulun ja vanhempien pitäisi oppia rentoutumaan

Tervehdys Hongkongista! Olen työskennellyt reilun vuoden verran The Education University of Hong Kongissa. Sain tilaisuuden haastatella työkaveriani apulaisprofessori Amanda Wongia iltapäiväteen yhteydessä meitä molempia kiinnostavasta aiheesta –lasten kokemasta stressistä. Toden totta, aihe kiinnostaa maailmanlaajuisesti ja Hongkongissa stressiä käsittelevät lehtiartikkelit ovat arkipäivää. Stressistä on tullut koko yhteiskuntaa läpileikkaava aihe, ja se liittyy niin lasten arkipaivään kuin … Jatka artikkeliin Koulun ja vanhempien pitäisi oppia rentoutumaan