Mistä ruoka tulee? Mitä se tekee kehollemme ja maailmalle, jossa elämme? Miksi minä syön, kuten syön? Miksi Suomessa syödään jouluisin kinkkua ja laatikoita? Mitä muualla maailmassa syödään ja miksi? Miten ruokaa pitäisi säilyttää ja käsitellä, jotta sitä voi huoletta nauttia? Miten valmistan punajuurta, käytän keräkaalia, kypsytän porsaan lapaa, käsittelen kokonaisen kalan, paistan fileen tai suikaleet, tai surautan smoothien?

Tiedettävää, ymmärrettävää ja osattavaa ruoasta riittää. Kaikkien ei tarvitse osata valmistaa porsaan lapaa tai käsitellä kokonaista kalaa. Toivottavaa kuitenkin on, että kukaan ei luule kalapuikkojen, englanniksi ”fish fingers”, olevan oikeasti valmistettu kalan sormista. Vuonna 2015 brittimediassa uutisoitiin erään ruoka-alan yrityksen tekemästä raportista, jonka mukaan 20 prosenttia 16–24-vuotiaista brittinuorista luuli kalapuikkojen olevan kalan sormista valmistettuja. Yllättävän suuri luku, kun huomioidaan vastaajien ikä. 18 prosenttia vastaajista oli myös sitä mieltä, ettei heidän tarvitsekaan tietää, mistä ruoka tulee. Kaikkia ei siis todellakaan kiinnosta.

Samankaltaisia huolen huokauksia kuuluu myös muualta Euroopasta. Mitä asialle voitaisiin tehdä? Yksi keino on pyrkiä herättämään lasten ja nuorten kiinnostus ruokaa kohtaan. Kiinnostus toivottavasti ruokkii halua oppia ruoasta ja ymmärtää sitä. Kiinnostuksen, oppimisen ja ymmärryksen kautta myös arvostus ruokaa kohtaan kasvaa. Näin ainakin ajatellaan tämän vuoden alussa alkaneessa WeValueFood -hankkeessa, jossa on mukana yhteensä 14 yliopistoa ja organisaatiota ympäri Eurooppaa. Suomesta hankkeessa on mukana Helsingin yliopisto. Hanke on osa Euroopan laajuista EIT Food –konsortiota, joka pyrkii kehittämään ruokajärjestelmästä kestävää, terveellistä ja luotettavaa uusien innovaatioiden ja monipuolisen yhteistyön voimin.

Miten lasten ja nuorten kiinnostusta ruokaa kohtaan sitten herätellään? Mitään yksittäistä taikakeinoa tuskin on. WeValueFood -hankkeen haastatteluihin osallistuneet opettajat, vanhemmat ja ruoka-alan toimijat olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että parhaiten kiinnostuksen siemeniä kylvävät kokemuksellisuus ja itse tekeminen. Tällaisia ruokakasvatuksen menetelmiä käytetään jo, yhtenä esimerkkinä vaikkapa aistilähtöinen ruokakasvatus, jota DAGIS-ohjelmassakin hyödynnettiin ja josta osallistujien kokemukset olivat varsin myönteisiä (DAGIS-osallistujien mietteitä aistilähtöisestä ruokakasvatuksesta voit lukea täältä.

Aistilähtöinen ruokakasvatus ei kuitenkaan yksin vastaa kaikkiin tarpeisiin, kuten ei mikään mukaan yksittäinen työkalu tai menetelmä, sillä ruokamaailmaa voi tarkastella niin monenlaisista näkökulmista. Tällä hetkellä WeValueFood -hankkeessa pyritäänkin laajasti ja monipuolisesti kartoittamaan jo käytössä olevia ja toimiviksi todettuja ruokakasvatuksen menetelmiä, joita voitaisiin jatkossa levittää laajemmalle ja joiden avulla lasten ja nuorten kiinnostusta ruokaa kohtaan voitaisiin kasvattaa.

Tähän mennessä muotoutunut mututuntumani on, että Suomessa ruokakasvatusta tehdään ja kehitetään tarmokkaasti. Suomalainen Nuorisobarometri vuodelta 2015 kertoo myös, että hieman yli puolet suomalaisista 15–29-vuotiaista nuorista pitää ruoanlaittoa tärkeänä harrastuksena ja suurin osa on myös kiinnostunut muun muassa eri maiden ruokakulttuureista. Ehkä Suomessa tilanne ei ole aivan samalla tolalla kuin vaikkapa Britanniassa. Vuoden 2015 jälkeen ruoka on ollut tiiviisti esillä mediassa ja aivan viime aikoina keskustelu muun muassa ruoan ympäristövaikutuksista on käynyt kiivaana, mikä on varmasti osaltaan herättänyt monia pohtimaan ruokaa uudenlaisista näkökulmista. Toivon, että tulevaisuudessa ruoasta kiinnostuu yhä useampi ja että ymmärrys sen erilaisista merkityksistä ja kytköksistä syvenee niin nuorten kuin vähän vanhempienkin keskuudessa. Onko sinulla tiedossa hyviä ideoita, joilla tähän voitaisiin päästä?

Riikka Pajulahti

Ruoasta ja ruokakasvatuksesta kiinnostunut ravitsemustieteilijä ja jatko-opiskelija

Valokuvat: Mirja Koivisto