Vastajulkaistussa DAGIS-artikkelissa yksi keskeinen johtopäätös on, että päiväkoti-ikäiset pojat liikkuvat reippaasti tai rasittavasti enemmän kuin samanikäiset tytöt. Sukupuolten välinen ero liikkumisessa näkyi kotona ja päiväkodissa. Vastaava tulos on löydetty useissa kansainvälisissäkin tutkimuksissa. Uutta tutkimustietoa puolestaan oli se, että tytöt olivat enemmän paikallaan kuin pojat päiväkotiaikana. Kotiaikana vastaavaa eroa ei löydetty.  Kyseisessä tutkimuksessa ei tutkittu tarkemmin, mistä tekijöistä ero johtuu.

Eroa perustellaan usein tyttöjen ja poikien luontaisilla eroilla. On havaittu, että tytöt ovat rauhallisempia kuin pojat. Pojilla on luontainen taipumus leikkiä ja liikkua rajummin ja he ovat rohkeampia ja myös kilpailuhenkisempiä. Tytöt puolestaan valitsevat mieluummin paikallaan toteuttavia leikkejä ja pelejä sekä sosiaalisia leikkejä. Silti sukupuolten väliset luonteenpiirteet eivät saa olla esteenä tasapuoliselle liikkumiselle. Tuskin ne ovat myöskään ainoa eroa selittävä tekijä eikä liiallista yleistämistä kannata harrastaa.  Myös lasten kasvuympäristö vaikuttaa.

Kasvuympäristöä tutkittaessa on havaittu, että päiväkodissa ns. tytöille tyypillisemmät lelut (esim. nuket, kotileikkivälineet) sijoitetaan leikkitilojen nurkkiin. Puolestaan pojille tyypillisemmät välineet (esim. liikuteltavat autot) löytyvät keskeltä huonetta ja avarista tiloista, jotka mahdollistavat paremmin liikkumisen ja juoksemisen. Poikia saatetaan myös usein ohjata tilaa vaativiin leikkeihin ja vapauteen liikkua. Täytyykö asian olla näin? Kun aiemmissa DAGIS-tutkimuksen tuloksissa on pyydetty pohtimaan kodin ruokasisustusta, haastan myös pohtimaan kodin ja päiväkodin liikuntasisustusta. Minne on sijoitettu lasten lelut ja välineet? Voisiko ne sijaita joskus keskellä huonetta?

Myös vanhempien, varsinkin äidin, roolimallin merkitys vaikuttaa erityisesti tyttöjen liikkumiseen. Tutkimusten mukaan tytöt hakeutuvat usein aikuisen läheisyyteen poikia innokkaammin. Jos aikuinen seisoskelee paikallaan tai istuu, tytöt tekevät samoin. Eräässä belgialaishankkeessa onnistuttiin lisäämään tyttöjen liikkumista sillä, että ulkona oli samanaikaisesti vähemmän lapsia. Tällöin vähäisempi lapsimäärä antoi tytöille mahdollisuuden tehdä omantyyppisiä leikkejä ja liikkumista ilman, että poikien tai varhaiskasvattajien läsnäolo oli hallitsevassa roolissa. Onkin kaksipiippuinen juttu, miten toimia. Ollako lähellä tyttöjä ja liikkua heidän kanssaan vai ottaako etäisyyttä ja antaa tytön itse luovia ratkaisunsa liikkumiselle? Varmasti molemmat tavat toimivat, mutta tärkeintä on tuntea lapsi. Yhtä tärkeää on myös olla liikunnallinen roolimalli arjen tilanteissa.

Suvi Määttä

Liikuntatieteilijä, sosiaalipsykologi, DAGIS-ryhmäläinen, joka oli lapsena rämäpäinen liikkujatyttö ja tykkäsi leikkiä autoilla pihalla

Lähteet:

Cardon, G., Van Cauwenberghe, E., Labarque, V., Haerens, L. & De Bourdeaudhuij, I. 2008. The contribution of preschool playground factors in explaining children’s physical activity during recess. The International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 5 (11). Doi: 10.1186/1479-5868-5-11

Lappalainen, S. 2004. They say it’s a cultural matter: Gender and ethnicity at preschool. European Educational Research Journal 3 (3), 642–656.

Van Cauwenberghe, E., De Craemer, M., De Decker, E., De Bourdeaudhuij, I & Cardon, G. 2013. The impact of a teacher-led structured physical activity session on preschoolers’ sedentary and physical activity levels. Journal of Science and Medicine in Sport 16 (5), 422–426. Doi:10.1016/j.jsams.2012.11.883